Moikka! Mää oon Sandra, 18-vuotias Oululainen tyttö. Opiskelen toista vuotta media-assistentiksi. Tässä blogissa olisi tarkoitus kirjoitella ihan vaan yleisesti omasta elämästä ja siinä tapahtuvasta muutoksesta lifestyle tyylisesti, välillä hieman pintaa syvemmältä raapaisten. Paljon kuviakin uskallan luvata:)
Suuri osa elämääni on urheilu. Oikeastaan välillä tuntuu urheilu on mun elämä. Harrastan thainyrkkelyä sekä muodostelmaluistelua. Thainyrkkeilyä olen harrastanut noin 4 vuotta pitäen välissä melkein vuoden mittaisen tauon. Kesän ja syksyn ajankin olen taukoillut erinäisistä tekosyistä johtuen. Tähän laiskotteluun tulee kuitenkin muutos ja tästä eteenpäin panostan thainyrkkeilyyn aivan tosissani. Tavoite ei välttämättä ole päästä ottelemaan(vielä;)) vaan tulla vahvemmaksi, henkisesti ja fyysisesti.
Lisäksi rakastan musiikkia, varsinkin laulamista. Olen harrastanut kuoroa viimeiset 10 vuotta ja suunnitelmissa on jatkaa niin kauan kuin ääntä riittää. Laulaminen ja soittaminen on mahtava keino purkaa tunteita, rauhoittua tai piristyä, tilanteesta riippuen.
Arkeani vauhdittaa harrastusten lisäksi rakkaat kanini; Hampus, Haaga, Halla, Ruska sekä Sala. Kuten nimijonosta näkee niin pupuja on tällä hetkellä 5. Tarkoituksena olisi kasvattaa pupuperhettä vielä yhdellä kaverilla kunhan sopiva yksilö löytyy. Puput ei ole pelkkiä elukoita jotka pyörii nurkissa, ne on perheenjäseniä joiden kanssa harrastetaan näyttelyitä ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös estehyppyä. Kaneillani on muuten ihan oma blogi joka löytyy tästä.
Mun elämää on jo useamman vuoden varjostaneet psyykkiset ongelmat. Näistä aijon puhua suhteellisen avoimesti sillä tämä on asia josta puhutaan aivan liian vähän ja tästä syystä omia ongelmia hävetään. Minäkin häpesin kunnes tajusin vian olevan aivokemiassa enkä olekkaan täysin hullu. Sairastan masennusta ja bulimiaa. Nämä kaksi yhdessä aiheuttaa melkoista väsymystä ja ahdistusta sekä hyvin pitkälti määrittelee mun päivien rytmin. Lisäksi suuri osa psyykkistä kamppailuani on ollut itseni rankaiseminen ja satuttaminen. Jos en omasta mielestäni ole ollut riittävän hyvä tai onnistunut jossain asiassa mun on pitänyt satuttaa itseäni. Yleisin tapa tähän on ollut viiltely tai syömättömyys. Viiltelystä kehittyi riippuvuus josta olen kuitenkin päässyt jo eroon. Jälkeen jäi vaan arpia joita kuitenkin kannan ylpeänä, onhan ne tehnyt musta paljon vahvemman. Nyt olen kurkkuani myöten täynnä ongelmia, terapiaa, arvostelua, lääkkeitä, sairaaloita, erityiskohtelua, kipua ja tuskaa. Tästä alkaa uusi elämä johon ei kuulu psyykkisiä ongelmia. Olen valmis toipumaan, aivan sama mitä se sitten vaatiikin.
-Sandra
